tiistai 20. marraskuuta 2012

Voihan kipu!

Suhteellisen hyvän päivän jälkeen seuraa aina huono ilta. Niin se oli eilenkin. Päivällä pääsin ihan kivasti liikkumaan ilman suurempia kipuja. Kunhan muisti vaan olla tekemättä äkkinäisiä liikkeitä. Arvasin, että illalla se kostautuu. En kuitenkaan arvannut, että tulisin näin kipeäksi! Voi kamaluus miten kipeä olinkaan. Ensin oikean puoleinen nivunen oli vaan vähän kipeä ja jouduin sitä varomaan ja kävelmään kuin ankka. Lopulta se oli jo niin kipeä, ettei kävelmään päässyt kun askel kerrallaan varovasti ja harkiten. Poitsun kanssa piti tietenkin mennä rakentamaan junarataa ja kyllä olikin sitten ihmettelemistä miten pääsen sieltä ylös. Kovien kipujen kera sitten pääsin kuin pääsinkin ylös. Enää sen jälkeen en uskaltanut lattialla istuakkaan. Oli kyllä hyvin tuskainen ilta. Yöllä levossa myöskin särki aivan mielettömästi, mutta ilmeisesti helpotti kun nukahdin kuitenkin jossain vaiheessa. Ensin vain oli syönyt tupla närästyslääkityksen. Yö olikin sitten onneksi aika levollinen. Havahduin hereille vain parikertaa ja sain samantien nukutuksi uudestaan. Aamulla heräsin toivekkaana. Nyt ei varmasti satu? Ja mitä vielä!! Kipu on edelleen kamalaa, mutta onneksi pääsen sentään kävelemään aika hyvin. Vasen käsi on myöskin tänään erittäin kipeä. Ompas kivaa omistaa kaksi jätti turvonnutta kättä kera kipujen. Jotain positiivista on kuitenkin. Mun jalat tai siis oikea jalka on taas normaalin turvonnut. Ei siis ole enää isompi kuin vasen jalka eikä ole kipeäkään. Tänään taitaa sitten ollakkin ihan leppoisa kotipäivä. Katsellaa piirettyjä, luetaan kirjoja ja leikitään sohvalla. Ehkäpä vähän askarrellaan. Laitellaas tässä vähän kuvaa massussta, isosta ja hassusta. :) Kuva otettu viime perjantaina.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti