maanantai 5. marraskuuta 2012

Neuvolassa rv 37+4

Hieman jännitti mennä neuvolaan, kun ekaa kertaa piti ottaa Poitsu mukaan. Neuvola oli vielä aamulla. Ollaan nyt totuttu nukkua Poitsun kanssa pidempään, ainakin kahdeksaan ja hillua yö vaatteilla ties kuin myöhään. Kaikki huoli osoittautuikin turhaksi. Sain Poitsun edellisenä iltana jo ajoissa nukkumaan ja herättiinkin aamulla jo seiskan aikaan. Herätyskellokaan ei ehtinyt herättämään. Aamu sujui vielä tosi hyvin. Poitsu pukeutui ilman mitään tappeluita. Reippasti ja tomerasti. Päästiin liikkeelle hyvissä ajoin. Meiltä on kuitenkin neuvolaan semmoiset 10km matkaa. Neuvola aika oli yhdeksältä. Tuleva isoveli käyttäytyi neuvolassa mallikkaasti. Kysyi mitä masu vauvalle kuuluu? Kun kuunneltiin sydän ääniä. Ihana iso veli. <3 Vauvalla oli muutenkin kaikki hyvin. Ihanaa! Pissa oli puhdas. Jotain arvoja näki, mutta sanoi, että se on normaalia loppuraskaudessa. Keho valmistautuu synnytykseen. Paino oli noussut +300/viikko eli nyt painan tasan 69kg. (Aika moinen painon nousu, kun ajattelee mitä painoin ennen raskautta eli 50kg ja ekassa neuvolassa painoin jo 52,7kg) eli ekasta neuvolasta paino nyt noussut 16kg (Poitsua odottaessa paino nousi yht. n.13kg) Tosin olen tässäkin raskaudessa turvonnut todella paljon! Lenkkaritkaan eivät enää mahdu jalkaan. Sormet turpoo välillä ihan pinkeiksi palloiksi. Hyvä, että kello mahtuu ranteeseen. Juon vettä 1,5-2l/päivässä. Mitenköhän ilmapallo olisin jos en joisi ollenkaan? Verenpaineet 127/80 eli ihan hyvä. Samoja arvoja olen saanut kotimittauksillakin. Kohdunpohjankorkeus 33cm, vauva oli RT ja neuvolatädin mielestä ihan täysin laskeutunut. (pidettiin silti lääkäri aika perjantaille. ) Sykkeet vauvalla olivat +150. Liikkeet ++



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti