perjantai 29. kesäkuuta 2012

kesäisiä puuhia

 Juhannusaattona käytiin ensin mummilla ja vaarilla. Grillattiin. Siellä oli veljenikin. Annettiin syntymäpäivä lahjaksi ämpärin, joka oli täynnä herkkuja. Veljen kissoja unohtamatta. Poitsu piirsi hienon kukan enolleen. Illalla meidän koko perhe suunnisti lastenkokkoa katsomaan ja samalla reissulla Poitsu heitti talviturkin pois ja pulahti uimaan. Seuraavana päivänä oli vähän tylsää ja päätimme lähteä ajelulle. Löydettiin kiva tienvarsi kahvila ja mentiin sinne mehulle ja munkille.

Yksi aurinkoinen arkipäivä suunnistimme Poitsun kanssa kaksistaan jätskille. Mentiin pyörällä. Sorsa perhe tuli sitten meitä katsomaan. Onneksi oli mukana pieni leivän pala, jolla olikin kiva ruokkia todella kesyjä sorsia.

Mummin ja vaarin pihassa on linnunpesä. Sitä ollaan ihmetelty. Poitsu osaa jo hyvin polkea hiekkatielläkin. Kovaa jo painattaa menemään. Naapurin pojan kanssa usein kisaa ajavat. Kissakin tulee usein ihmettelemään hurjaa menoa. Nyt kelpaa leikkiä hiekkalaatikollakin, kun tilaa on enempi!


















1 kommentti:

  1. Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista kesälomaa!
    ihanasti pikkuiset linnut näkyy pesästään! <3

    VastaaPoista